kuulumisia
Joulutauko:
Suomi-sarjan alkusarja saatiin joukkueemme osalta päätokseen sunnuntaina 9.12.2007. Takana oli 20 runkosarjan ottelua ja sarjataulukossa näkyi 21 pistettä ja viides sija. Ristiinkarsintapaikka ylempään loppusarjaan jäi lopulta 19 pisteen päähän.
Jo syksyllä, tavoittetta alkusarjaan asetetttaessa, tiedettiin, että ylempään loppusarjaan pääseminen vaatii 100% onnistumista jokaisessa ottelussa. Aloitimme sarjan hyvin vaikka hävisimmekin sarjan ensimmäisenä viikonloppuna JHT:lle (2-3) ja YJK:lle (5-4 ja.). Seuraavana viikonloppuna kaadoimme ennakkoon vahvemmat Hermeksen (4-3 rl.) ja Jeppiksen (3-4 ja.). Kun vielä KoMu HT kaatui kotona, oli meillä ensimmäisen kierroksen jälkeen kasassa 8 pistettä ja lohkon kolmas sija. Ensimmäiseltä kierrokselta olisi ollut tarjolla enemmänkin pisteitä. Johdimme JHT ja YJK otteluita vielä kolmannen erän puolivälissä, joten 6 pistettä ensimmäisestä viikonlopusta vaihtui yhteen pisteeseen.
Toinen ja kolmas kierros olivat joukkueellemme todella vaikeita. Kokemattomuus tiukoissa paikoissa alkoi näkyä ja toisaalta myos pelaajien raju kuormitus vaikutti varmasti. Täytyy muistaa, että kokoonpanossamme on vain 18 kenttäpelaajaa. Vajausta yritettiin korjata täydentämällä ryhmää S-Kiekon A- ja B-junioreista. Lisäksi joukkueemme saatiin kasaan melko myohään syksyllä ja vielä sarjan alussa olimme melkoinen "huutolaisryhmä". Viimeiset runkopelaajat kun liittyivät ryhmään vasta 6.9.2007. Siis vain 15 päivää ennen sarjan alkua. Ensimmäisen kierroksen 3 voittoa olivat siis todella hyvä suoritus. Toisella ja kolmannella kierroksella näkyi selkeä toistojen puute ja rutiinitaso ei väsyneenä riittänyt kääntämään pelejä voitoiksi. Lisäksi loukkaantumiset vaivasivat muutenkin kapeaa ryhmäämme. Niinpä harjoittelimme välillä vain 7 kenttäpelaajan voimin. Tuloksena siis yhteensä vain 7 pistettä kahdelta kierrokselta. Ylemmän loppusarjan karsintapaikka karkasi liian kauas.
Neljännelle kierrokselle saimme loukkaantuneita pelaajia takaisin riveihin ja pääsimme jälleen harjoittelemaan täydemmällä ryhmällä. Neljäs kierros olikin pelillisesti parasta jääkiekkoa, mitä olemme syksyn aikana esittäneet. Vaikka hävisimme JHT:lle ja Hermekselle vieraissa, olivat kotiottelut (YJK ja Hermes), sekä vierasottelu Vaasassa (KoMu HT) meidän täydellistä hallintaa. Täytyy muistaa, että pelaaminen otteluissa on aina seurausta harjoittelusta ja sen onnistumisesta. Joukkuepelinä jääkiekko vaatii tietyn määrän toistoja harjoituksissa, jotta voitaisiin edes olettaa kokonaisuuksien toimimista otteluissa. Kun vielä otetaan huomioon, että joukkueemme on melko kokematon Suomi-sarja tasolle, kasvaa harjoittelun merkitys entisestään.
Alkusarjan loppumisen jälkeen olemme jo aloittaneet harjoittelun kevään karsintasarjaa varten. Harjoittelemme tiukasti viikot 50 ja 51. Perjantaina 21.12.2007 aloitamme Joulun vieton ja palaamme harjoituksiin 2.1.2008.
Joulutauon aikaan menetämme muutaman runkopelaajan kokoonpanostamme. Kaksi hyokkääjää lähtee opiskelemaan muille paikkakunnille ja Tino Sandhu siirtyy mahdollisesti Jeppiksen riveihin, mikäli Jeppis pääsee ylempään loppusarjaan. Toisaalta olemme saaneet vakiokokoonpanoomme täydennystä S-Kiekon A-junioreista. Hannu Elomaa harjoittelee ja pelaa kevään meidän kokoonpanossamme. Juho Lehto ja Janne Leikkainen tulevat myoskin olemaan mukana SHT:n otteluissa kevään aikana. IKK Kronan:sta SHT:hen siirtyy Lars Ostman, joka on esittänyt hyviä otteita II-divisioonassa (15 ottelua 14+17 = 31 p.).
Kautta on melkein puolet jäljellä (15 ottelua). Lauantaina 15.12.2007 joukkue viettää hyvin ansaittuja pikkujouluja ja ko. tapahtumassa määritellään yhdessä niin pelilliset kuin tuloksellisetkin tavoitteet kevään karsintasarjaan. Tuloksellisia tavoitteita ei tosin voi olla kuin yksi ja se on sarjapaikan säilyttäminen. Sekään ei tule olemaan helppo tehtävä, joten kaikkien sitoutumista yhdessä tekemiseen tarvitaan! Sarjapaikan säilyttäminen vaatii Suomi-sarjatasoista toimintaa taustaryhmältä, valmennukselta, huollolta ja pelaajilta. Jokainen harjoitus ja tapahtuma ovat tärkeitä isompien kokonaisuuksien toimivuuden kannalta. Joukkueemme jatkuvuuden kannalta olisi myos tärkeää saada yleisoä halliin! Ottelumme ovat vauhdikkaita ja viihdyttäviä urheilutapahtumia, joita kannattaa tulla seuraamaan.
- Jussi -
3/4-osaa alkusarjasta takana:
Alkusarjan kolmas kierros saatiin päätökseen perjantaina 23.11.2007, kun kohtasimme KoMu HT:n kotihallissa Seinäjoella. Takana oli vaikea kierros: neljä ottelua peräkkäin ilman pistettäkään ja kaiken kaikkiaan seitsemän tappiota putkeen. Edellisen kerran olimme voittaneet 23.10. , joten ennen KoMu ottelua edellisestä voitosta oli jo 40 vrk. Kolmas sarjakierros toi vain kolme sarjapistettä juuri kierroksen päättäneestä KoMu ottelusta, joka päättyi voittoomme lukemin 7-1.
Koko kierroksen ajan joukkuettamme vaivasi tehottomuus ja huolimattomuus maalintekotilanteissa. Pelasimme kierroksella hyviäkin pelejä, mutta maalinteon vaikeus heijastui koko joukkueeseen. Tappiot aiheuttivat välillä yliyrittämistä, mikä näkyi turhautumisena ja jäähyilynä. Täytyy muistaa, että joukkueemme on pääosin erittäin nuori ja kokemattomuus kovissa paikoissa näkyi kierroksen aikana useaan otteeseen. Lisäksi useat loukkaantumiset sotkivat pelaavaa kokoonpanoa.
Hyviäkin asioita kierroksen aikana tapahtui. Pelimme on parantunut pikku hiljaa ja varsinkin nuoret puolustajat ovat pystyneet nostamaan pelillistä panostaan kauden aikana huomattavasti. Lisäksi olemme pystyneet ajamaan sisään uusia nuoria pelaajia A-junioreista. Kaiken kaikkiaan kokoonpanossamme on ollut syksyn aikana 11 juniori-ikäistä pelaajaa. Lisäksi kokoonpanosta löytyy viisi viime vuoden A-junioria. Olemme siis pystyneet antamaan Suomi-sarja kokemusta nuorille pelaajille (synt. 1985-1990) jo yhteensä 134 ottelun verran. Se varmasti kasvaa korkoa tulevaisuutta ajatellen.
Heikon tuloksellisen menestyksen seurauksena joukkueella on edessä tavoitteiden uudelleen asettaminen. Ylempään loppusarjaan eivät eväämme vielä tällä kaudella riittäneet. Niinpä edessä on Suomi-sarjan karsintasarja, josta siitäkään ei tule helppo! Karsintasarjassa tulee olemaan neljä kuuden joukkueen lohkoa, jotka muodostuvat 15 jäljelle jäävästä Suomi-sarja joukkueesta ja 9 II-divisioonan parhaasta joukkueesta. II-divisioonasta mukaan tulevat lohkojen voittajat (6 kpl) ja ristiinkarsinnoista mukaan selviävät 3 parasta joukkuetta. Lohkojako voi siis elää keväälle ja II-divisioonassa on monta joukkuetta, jotka haluavat nousta Suomi-sarjaan ensi kaudelle. Jokaisen karsintalohkon 4 parasta joukkuetta selviää Suomi-sarjaan kaudeksi 2008-2009, joten ainakin kaksi joukkuetta on pidettävä takana karsinnoissa. Kolminkertaisessa sarjassa pelaamme kaiken kaikkiaan 15 ottelua.
Vaikka joukkueemme pelillinen panos ei tuloksellisesti täyttänytkään odotuksia alkusarjan kolmannella kierroksella, olen erittäin huolissani joukkueemme katsojamääristä. Nuori joukkueemme tarvitsee kotiyleisön tukea kotiotteluissamme. Katsojalukumme ovat pudonneet parin vuoden takaisesta todella paljon. Vaikka emme tällä hetkellä taistellakaan Suomi-sarjan mestaruudesta tai Mestikseen noususta, pystymme tarjoamaan vauhdikasta ja tapahtumarikasta jääkiekkoviihdettä. Ottelutapahtumamme on kehittynyt kauden aikana ja olemme nähneet erilaisia tapahtumia myös erätauoilla. Cheerleaderit ja taitoluistelijat ovat auttaneet luomaan tunnelmaa ja myös jatkossa ottelutapahtumaan on luvassa kehitystä.
Joukkueemme on koottu oman maakunnan pelaajista. Emme ole lähteneet hankkimaan ostopelaajia muualta ja uskomme pitkäjänteiseen työhön. Tästä syystä joukkueessamme on paljon nuoria potentiaalisia pelaajia, jotka kovalla työllä ja harjoittelulla ovat varmasti muutaman vuoden päästä jälleen taistelemassa noususta Mestikseen. Joukkueemme tarvitsee yleisön tukea erityisesti nyt kun suuri tavoitteemme ylemmästä loppusarjasta on luisunut käsistä. Toivotankin kaikki tervetulleiksi SHT:n kotiotteluihin Suomi-sarjan alkusarjan viimeisiin otteluihin ja kevät kaudella Suomi-sarjan karsintoihin!
- Jussi -
Sarjan puoliväli:
Alkusarjan puoliväli saavutettiin lauantaina 27.10.2007, kun kohtasimme toisen sarjakierroksen viimeisessä ottelussa KoMu HT:n Vaasassa. Ensimmäisen sarjakierroksen jälkeinen kolmas sija vaihtui toisen kierroksen aikana yhtä huonommaksi, eli neljänneksi. Samoin ensimmäiseltä sarjakierrokselta saamamme 8 sarjapistettä kutistui toisella kierroksella vain 4 sarjapisteeseen, joten sarjan puolivälissä pisteitä on kasassa 12.
Ensimmäisellä sarjakierroksella pelasimme hyvät ottelut Jeppistä, Hermestä ja KoMua vastaan. JHT ja YJK ottelut olivat normaalisuorituksia. Toisella kierroksella romahdimme JHT:ta ja Jeppistä vastaan. Syitä em. romahduksiin on varmasti monia. Runkopelaajien kuormitus alkoi näkyä enemmän, loukkaantumiset sotkivat harjoittelua, mentaalipuolen väsyminen näkyi keskittymisen herpaantumisena ajoittain ja joukkueen muodostumisvaiheiden eteneminen muokkasi rooleja. Vaikka toinen sarjakierros oli pisteiden valossa huono, eteni joukkue monilla tasoilla paljon eteenpäin. Toimitamallit, roolit, vastuut ja vapaudet selkeytyivät ja tarkentuivat joukkueen sisällä. Yhtenäisempi ja positiivisempi ilme alkoikin näkyä jo Hermes ja KoMu peleissä. Kun energia saadaan suunnattua vielä paremmin oikeisiin ja konkreettisiin asioihin, alkavat peliesityksetkin parantua. Loukkaantuneet pelaajat alkavat myos palailla harjoitusvahvuuteen tämän ja ensi viikon aikana, joten pääsemme harjoittelemaan laajemmalla ryhmällä. Pelin pitää kehittyä koko ajan kauden aikana.
Edellä mainittujen asioiden takia olen luottavainen tulevien pelien osalta. Jokaisella joukkueella tulee kauden aikana kriisejä ja vaisuja jaksoja. Menestymisen ratkaisee se kuinka nopeasti kriisit pystytään ratkaisemaan ja sitä kautta kehittämään toimintaa ja itse peliä. Olemme nyt käyneet läpi pienen suvantovaiheen, mutta kuten jo aiemmin totesin, Hermes ja KoMu ottelut antoivat jo viestejä paremmasta. Molemmissa peleissä pystyimme luomaan paljon hyviä maalintekopaikkoja ja KoMu ottelu oli toisen ja kolmannen erän osalta meidän selvää hallintaa.
Olemme 3-6 pistettä (riippuu Hermes-JHT ottelusta) perässä ylemmän loppusarjan ristiinkarsintapaikasta. Pelejä on kuitenkin vielä puolet jäljellä. Kaikki on siis täysin omissa käsissä ja kaikki riippuu omasta tekemisestämme. Marraskuu on raskas kuukausi kaikille joukkueille ja uskon, että ristiinpelaamista tulee paljon. Joukkueemme on ryhmäytynyt hyvin viime viikkojen aikana ja joukkuepalaverien kautta ristiriitoja on pystytty ratkomaan. Olemme siis ottaneet isoja askeleita eteenpäin, vaikka se ei vielä pelillisissä asioissa näkynytkään.
Nyt kaikkien (pelaajat, huoltajat, valmentajat, jne...) tulee keskittyä vieläkin huolellisemmin omaan tekemiseensä ja saada pienetkin yksityiskohdat kuntoon. Suuret kokonaisuudet koostuvat pienistä asioista ja hyvinkin pienet yksityiskohdat vaikuttavat joukkueen pelilliseen ilmeeseen. Mitään yksityiskohtia ei siis voi aliarvioida millään sektorilla. Matka jatkuu kohti ylempää loppusarjaa...
- Jussi -
1. Sarjakierros:
Ensimmäinen sarjakierros saatiin täyteen lauantaina 6.10. kun kohtasimme KoMu HT:n kotihallissamme Seinäjoella. Tätä ennen olimme kohdanneet JHT:n ja Hermeksen kotona, sekä YJK:n ja Jeppiksen vieraissa. Tuloksena kolme voittoa ja kaksi tappiota. Yhteensä 8 pistettä ja sijoitus kolmantena sarjassa. Tavoitteena jokaiselle kierrokselle on 10 pistettä, joten jäimme vähän tavoitteestamme.
Ensimmäinen viikonloppu oli vaikea ja henkisesti erittäin raskas. Maalin tappio (2-3) JHT:lle varsinaisella peliajalla ja 5-4 tappio YJK:lle rangaistuslaukausten jälkeen. Positiivisen ilmapiirin luominen ja sen ylläpitäminen tiukkojen tappioiden jälkeen vaati paljon töitä. Lisäksi Antti Hanhirovan ja Joni Heikkilän loukkaantumiset vaikuttivat tunnelmaan negatiivisesti. Onneksi saimme pelaajien ja kapteeniston kanssa luotua seuraavan viikon harjoituksiin latautuneen ja keskittyneen ilmapiirin. Sarja-avausta seuraava viikko olikin harjoituksellisesti nousujohteinen ja pääsimme hyvin valmistautuneina kohtaamaan sarjan ennakkosuosikit Hermeksen ja Jeppiksen.
Hermes ja Jeppis peleissä joukkue teki valtavasti töitä. Niin valmennus, joukkueenjohto, huolto ja pelaajat pystyivät lisäämään tyomäärää ja antamaan itsestään enemmän energiaa kuin edellisenä viikonloppuna. Viikon aikana keskityimme pelillisesti pieniin asioihin, joita parantamalla saimme myos kokonaisuuden toimimaan paremmin. Ko. viikon molemmat ottelut olivat hengen ja yhteispelin voittoja materiaalista. Faktaa on, että joukkueemme materiaali on kapea ja kaikki pelaajat joutuvat kovan kuormituksen alle jokaisessa pelissä. Sarjakierroksen päättänyt ottelu KoMu HT:tä vastaan oli myos tiukempi kuin tulos antaa ymmärtää. Jokaisesta sarjapisteestä täytyy taistella kynsin ja hampain, eikä helppoja otteluita ole yhtään. Olemme sarjasijoituksellisesti tavoitteessamme ensimmäisen kierroksen jälkeen. Kuitenkin kaikille on täysin selvää, ettei YJK-pelin tapaisia nukahduksia voi enää tapahtua. Taistelu lohkon jatkopaikoista tulee olemaan todella tiukkaa ja mikä tahansa neljästä kärkijoukkueesta voi saavuttaa lohkovoiton ja suoran paikan ylempään loppusarjaan. Toisaalta yksi neljästä tulee jäämään suoraan alempaan loppusarjaan. Säilyttämällä hyvä keskittyminen ja tekemisen laatu jokaisessa harjoituksessa pystymme haastamaan ja voittamaan kaikki joukkueet sarjassa. Se vaatii meiltä kaikilta 100%:sta keskittymistä ja sitoutumista joukkueeseemme. Yleison toivoisi myos loytävän jäähallille kannustamaan joukkuettamme. Nykyinen Suomi-sarja on hyvää jääkiekkoviihdettä ja kotiyleison tuki auttaisi joukkuetta saavuttamaan asettamamme tavoitteen.
Nuoren joukkueen unelma ylemmästä loppusarjasta ja kevään Mestis-karsinnoista elää todella vahvana Seinäjoen jäähallin pukukopissa nro 4 jokaisena iltana. Usko omaan tekemiseemme ja sitoutuminen joukkueeseen ovat todella vahvoja. Hyvällä yhteishengellä, yhtenäisenä joukkueena, sekä hurjan tyomäärän seurauksena voimme yhdessä saavuttaa tavoitteemme. Se vaatii meiltä kaikilta 100% sitoutumista, keskittymistä ja paneutumista joukkueen eteen.
- Jussi -
Viimeinen harjoitteluviikko ennen sarja-avaus viikkoa sujui harjoitukselllisesti hyvin. Ilmapiiri joukkueessa on ollut hyvä ja olemme pystyneet nostamaan tekemisen laatua kohti sarjan alkua. Viimeinen harjoitusottelu Hermestä vastaan Kokkolassa toimi hyvänä kenraaliharjoituksena sarjaa varten.
Harjoitusottelu 6:
Pe 14.9.2007 Hermes - SHT 4-2 (1-0,2-2,1-0)
Mukana kokoonpanossa oli kaksi S-Kiekon A-junioria ja kaksi B-juniori. Kalle Forss, Marko Linna, Juho Lehto ja Janne Leikkainen täydensivät kokoonpanoa useiden runkopelaajien puuttuessa. Hermeksellä oli käytössään koko miehitys. Ottelun ensimmäinen erä oli Hermeksen hallintaa. 1-0 maali syntyi Hermeksen pelattua ylivoimaa. Erän loppua kohti tapahtumat tasoittuivat ja pystyimme luomaan pari hyvää maalintekopaikkaa. Toinen erä oli taas meidän hallintaa. Pystyimme kontrolloimaan peliä hyvän puolustuspelaamisen kautta. Tino Sandhu ja Taneli Tuokkola viimeistelivät maalin mieheen ja niin erälukemat tasattiin 2-2. Hermes teki maalinsa meidän selkeistä puolustuspelivirheistä. Kolmannessa erässä jahtasimme tasoitusta, mutta emme onnistuneet viimeistelemään parista hyvästä paikasta huolimatta. Loppulukemat 4-2 Hermes teki tyhjään maaliin parikymmentä sekuntia ennen loppua.
Tappio jäi toki harmittamaan, mutta ottelusta voi löytää myös paljon hyvää. Joukkueessa on hyvä ilmapiiri ja tekemisen taso nousi jälleen viikontakaisesta Sport pelistä. Sarja-avaus viikolla meidän tulee keskittyä vielä paremmin omaan tekemiseemme ja parantaa pieniä yksityiskohtia tekemisessämme. Kokonaisuus koostuu pienistä asioista.
- Jussi -
Syksyn kuudes jääharjoitteluviikko päättyi viidenteen harjoitusotteluun Sport:n A-junnuja vastaan. Joukkueen lopullinen kokoonpano saatiin lopultakin kasaan Tino Sandhun ja Antti Hanhirovan liityttyä joukkueeseen keskiviikkona 5.9. Viikolla pidettiin kapteenisto- ja joukkuepalaverit, joissa joukkue asetti tavoitteen 21.9. alkavaa sarjakautta varten. Joukkueen pelaajien, joukkueenjohdon ja seurajohdon yksimielisellä päätöksellä tavoitteeksi kirjattiin ylempi loppusarja.
Harjoitusottelu 5:
La 8.9.2007 SHT - Sport A = 5-3 (1-0,3-2,1-1)
Ottelu alkoi vauhdikkaasti ja jäähyrikkaasti päätuomari Mikko Muurimäen tarkkaakin tarkemman linjan johdosta. Kun ottelua oli pelattu 6 minuuttia oli jäähyjä jaeltu yhteensä jo 10 minuutin verran, joten tasakentin ei erän alkupuolella pelattu avausvaihtoa lukuun ottamatta. Ajassa 5.12 Antti Hattula karkasi alivoimalla läpiajoon ja vei meidät 1-0 johtoon. Kaiken kaikkiaan pelasimme 12 minuuttia alivoimaa ensimmäisessä erässä. Alivoimapelimme toimi hyvin sillä Sport ei saanut oikeastaan edes vaarallisia maalintekopaikkoja aikaiseksi.
Toinen erä jatkui siitä mihin ensimmäinen jäi, eli lähes koko erä pelattiin yli- tai alivoimaa. Muurimäki jakeli toisessa erässä jäähyjä yhteensä 18 minuutin verran, joten edelleenkään ei t